Siirry sisältöön
SOL
Tuoteryhmä:
Työelämä

SOL

Osasto:
5h39

Aurinkoista palvelua suurella sydämellä!☀️SOL on suomalainen perheomisteinen palvelukonserni, joka toimii monipuolisesti Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Tanskassa. Konsernin palveluihin kuuluvat siivous-, toimitila- ja kiinteistöhuoltopalvelut, talotekniikka- ja turvallisuusratkaisut, pesulapalvelut sekä henkilöstöpalvelut. Ammattitaitoinen henkilöstömme koostuu yli 90 kansallisuudesta. Vuonna 2025 SOL työllisti yli 12 000 henkeä, ja liikevaihto oli 390 miljoonaa euroa.

Me olemme Suomen lämpimin perheyhtiö saman auringon alla. Me olemme SOL. Kasvumme siivousliikkeestä monialaiseksi palveluyritykseksi on ihmistemme ansiota. Haluamme tuottaa positiivisia elämyksiä sekä asiakkaillemme että henkilöstöllemme ja olla asiakkaillemme ylivoimainen kumppani.

SOLilla saat tehdä työtä, jonka tuloksen pääset näkemään, oppia uutta ja kasvaa osana aurinkoisen kannustavaa työyhteisöä. Meillä sinuun luotetaan, onnistumisistasi iloitaan ja saat tukea oman polkusi löytämiseen.

Johtamisfilosofiamme ja kulttuuri

Johtamisfilosofiamme perustuu positiiviseen, aurinkoiseen ihmiskuvaan. Uskomme, että jokainen haluaa kehittyä työssään ja olla siinä hyvä. Siksi kannustamme itsenäisyyteen, vastuunottoon, luovuuteen ja positiivisuuteen sekä vältämme turhaa byrokratiaa.

Meistä ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun hän onnistuu ja pystyy sellaiseen, mihin ei ensin uskonut pystyvänsä. Meillä voit kehittää itseäsi omien voimavarojesi mukaan esihenkilösi tuella ja kannustuksella. Jokainen meistä suunnittelee ja johtaa omaa työtään.

  • vapaus ja vastuu
  • positiivinen ihmiskäsitys
  • olemme asiakasta varten
  • palveleva johtaminen
  • arvostettu työnantaja ja vahva brändi
  • edelläkävijä luovin keinoin
  • matala organisaatio

Käytännön arvot luovat toiminnallemme tukevan pohjan. Niiden ansiosta sekä asiakkaamme että henkilöstömme ovat tyytyväisiä.

AURINKOISEN TYYTYVÄINEN ASIAKAS on kaiken toimintamme tavoitteena. Hyvä palvelu tuo hyvänolon tunnetta asiakkaalle ja työntekijälle. Se tarkoittaa hyvää laatua. Tyytyväisyys työpaikalla heijastuu koko elämään.

ILOINEN TYÖN TEKEMINEN syntyy siitä, että työntekijä kokee itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja hän saa koulutusta, kannustusta, palautetta sekä työuran kehitysmahdollisuuksia niin, että voi tuntea onnistumisen iloa.

LUOTETTAVUUS merkitsee sitä, että lupaukset pidetään. Asiakas voi luottaa meihin, työntekijämme voivat luottaa esimiehiinsä ja me luotamme palveluvastaaviimme.

ARKILUOVUUS tarkoittaa sitä, että jokainen meistä on aloitteellinen ja luova. Kannustamme luovuuteen tavoite- ja kehityskeskusteluissa, kehitysryhmissä ja erilaisissa aloitekampanjoissa.

YRITTÄJYYS on tärkeää. Olemme onnistuneet silloin, kun jokainen meistä palvelee asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla aivan kuin hoitaisi omaa yritystään.